2.9.2008

Pikeeriruusuja






Mansikkamäen ebellä on hyvät vaihe+pussintäyttö kuvat mutta minä täytin pitkällä lusikalla kolmea eri värisävyä kun halusin värin sekoittuvan sillain epätasaisesti.Väri liittyy erääseen tulevaan ideaan joka toteutetaan jossain kohtaa syksyä.

Värjäsin kullalla, valkoisella, vaaleanpunaisella kristallivärillä ja olen tyytyväinen näihin väreihin,tylla oli städterin 12 suora ruusu



Näitä pikeeriruusuja tuli tehtyä kaksi taikinaa. Mies oli pelissä ja lapset
leikki omissa leikeissään, vaihtelevalla menestyksellä. halusin harjoitella oikein urakalla joten oikeakäsi ihan sökönä. Tehdessä käsi tärisi ihan kuin vanhoilla mummoilla muttakyllä näiden tekeminen on hauskaa, vie mennessään ihan kokonaan, lapsetkin saa taas syödä ne epäonnistuneemmat.
Nämä vaaleanpunaiset, kullatut, valkoiset ovat ekasta pikeeri
taikinasta josta ei tullut niin kuohkeaa koostumusta kuin toisesta taikinasta



Nämä sini-vihreä sävyiset tein toisesta taikinasta josta

tuli ihanan kuohkea ja oli kivempi työstääkin.Näistä sanoisin itsekin että onnistuivat yli odotusten.
ilman kristalliväriäylimmäinen




OHJE eben ohjeen mukaisesti:


Kukkapikeeri


2 liivatelehteä

8 dl tomusokeria(minä lisäsin ensin osan ja vatkasin välillä ja lopun lisäsin mututuntumalla)

1 valkuainen

2 tl glyserolia (apteekista)halutessa elintarvikeväriä


1. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä noin 5 min. Sulata ne kuumassa vesitilkassa.

2. Sekoita tomusokeri, valkuainen ja glyseroli. Lisää liivate niihin, niin saat notkean massan. Jos se näyttää liimautuvan, lisää hiukan tomusokeria.

3. Halutessasi voit värjätä elintarvikevärillä.

8 kommenttia:

Reilly Winburn kirjoitti...

Way cool from Los Angeles.

Anonyymi kirjoitti...

Thank you

Anonyymi kirjoitti...

Todella ihania ja kaunis väritys. Minun pitikin ohjeeseen laittaa, että voi sen värin tarkoituksella laittaa epätasaisesti, mutta unohdin. Kaunista jälkeä, varsinkin tuo varrellinen ruusu on ihana ja hyvä idea! Mitä kaikkea kivaa täällä vielä tulee olemankaan :D

Anonyymi kirjoitti...

kiitos ebe, joo projekteja on vaikka kuinka paljon tälle syksylle. Haasteiden takia ei tarvitse minun lähteä omaan työhöni kun on näin paljon kaikkea kivaa harrasteiden parissa.Tässä jos missä saa käyttää luovuutta ja päätä.En olisi uskonut että tietokone ja netti tuo iloa arkeen kun löytää oikean kanavan.Sulla oli erittäin hyvät vaihekuvat sellaiselle joka ei tiedä miten sen värin saa tulemaan sieltä tuutista ulos.kiitos sulle tästä ideastamä olen ihan hurahtanut näiden pursottamiseen

Anonyymi kirjoitti...

IHANIA ruusuja!!!

Itsellänikin ollut ongelmia tämän kommentoimisen suhteen, siks jäänyt monesti kommentoimatta, katotaan onnistuuko nyt...

Anonyymi kirjoitti...

no onneksi et luovuttanut, sen takia laitoinkin nuo ohjeet ensimmäiseksi tuohon sivupalkkiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kukkia! Kyllä munkin täytyy nyt kokeilla tuota Eben pikeeriohjetta, kun sinäkin olet jaksanut noin valtavan määrän kukkia tehtailla.

Anonyymi kirjoitti...

kannattaa kokeilla siihen hurahtaa aika pahasti ja jää koukkuun niin sanotusti